TAMPEREEN PAKOHUONEET JA ESCAPE ROOM -PELIT
JASKAN PUBI TAMPERE
Eilisilta oli älyttömän hauska pitkästä aikaa vanhan kaveriporukan kesken. Tutustuitte illan aikana mukavaan kaveriin nimeltään Jaska ja ilta huipentui jatkoihin hänen kotipubissaan.
Taliskerin virratessa selvisi kuitenkin, että Jaska olikin astetta rajumpi kaveri. Illan lopuksi Jaska oli hävinnyt ja hänen pubinsa ovi oli lukittu. Jotain pahaa on tulossa…
Jaskaa voi myös pelata kahdessa identtisessä huoneessa yhtä aikaa.
Suosittelemme polttariporukoille ja ensikertalaisille
PUUVILLAMURHA TAMPERE
Kirjava kangas kietoutuu rakastavan hellästi sen alla makaavan ihmisen ylle, piirtäen hahmon kasvonpiirteet pintaansa. On omituisen rauhallista, ihan kuin joku olisi vasta lähtenyt huoneesta. Kangas ei enää kohoile, sillä sen alla ei hengitetä.
Puuvillatehtaan johtajan puoliso on löytynyt kotoaan kuolleena. On tapahtunut murha! Pystyttekö selvittämään syyllisen?
Suosittelemme tosielämän dekkaristeille ja kaveriporukoille
SIIRIN PIINA
Siirin kuluva viikko uudessa opiskelijakämpässä on ollut hänen elämänsä pelottavin. Oudot äänet ovat vaivanneet unta joka yö ja hänen tavaransa ovat vaihtaneet hämärästi paikkoja. Tänään kotiin palatessa Siiri sai huomata, että vaatekaappi ja kirjoituspöytä oli lukittu omituisilla lukoilla. Kaiken lisäksi päiväkirja on kadonnut, ja lemmikkiundulaatista on jäljellä enää sulkia häkin pohjalla…
Suosittelemme rohkeille perheille ja ensi kertaa pelaaville
AMURIN NOITA
Omituisten rikosten sarja on vainonnut Tamperetta jo vuosia. Perheenäidit tuhrivat koulujen seiniä, hiihtäjät hiekoittavat ladut, poliitikot sabotoivat rautateitä. Eri tekijöistä huolimatta rikoksissa on jotain samanlaista. Nämä tavalliset ihmiset kertovat tehneensä rikkeensä täysin tietämättään.
Huhu kertoo, että Amurin noita on kaiken takana.
Suosittelemme jännityksen ystäville ja kokeneille pelaajille
c-RAPPU (k18)
Jo vuosien ajan C-rapun asukkaat ovat eläneet hämmennyksen vallassa. Öiset itkut, huudot ja anelut herättävät kysymyksiä kaikissa.
Kukaan ei pysty paikallistamaan, mistä kaikki kuuluu. On vaikea kertoa, onko ääni lapsen vai aikuisen. Yhtä kaikki, alkavat itkut ja huudot tulla jo asukkaiden uniinkin. Naapurusto on muuttunut kyräileväksi. Kaikki epäilevät kaikkia. Ulkoapäin katsottuna jokaisen elämä on kunnossa.
Kaikki on hyvin.
HUOM! Kesäaikaan suosittelemme huonetta max 3 hengen ryhmille.
sUOSITTELEMME KAUHUN YSTÄVILLE
TAMPEREEN PAKOHUONEET JA ESCAPE ROOM -PELIT
Eilisilta oli älyttömän hauska pitkästä aikaa vanhan kaveriporukan kesken. Tutustuitte illan aikana mukavaan kaveriin nimeltään Jaska ja ilta huipentui jatkoihin hänen kotipubissaan.
Taliskerin virratessa selvisi kuitenkin, että Jaska olikin astetta rajumpi kaveri. Illan lopuksi Jaska oli hävinnyt ja hänen pubinsa ovi oli lukittu. Jotain pahaa on tulossa…
Suosittelemme polttariporukoille ja ensikertalaisille
Kirjava verho kietoutuu rakastavan hellästi sen alla makaavan ihmisen ylle, piirtäen hahmon kasvonpiirteet pintaansa. On omituisen rauhallista, ihan kuin joku olisi vasta lähtenyt huoneesta. Kangas ei enää kohoile, sillä sen alla ei hengitetä.
Puuvillatehtailijan nuori puoliso on löytynyt kotoaan kuolleena. On tapahtunut murha! Pystyttekö selvittämään syyllisen?
Suosittelemme tosielämän dekkaristeille ja kaveriporukoille
Siirin kuluva viikko uudessa opiskelijakämpässä on ollut hänen elämänsä pelottavin. Oudot äänet ovat vaivanneet unta joka yö ja hänen tavaransa ovat vaihtaneet hämärästi paikkoja. Tänään kotiin palatessa Siiri sai huomata, että vaatekaappi ja kirjoituspöytä oli lukittu omituisilla lukoilla. Kaiken lisäksi päiväkirja on kadonnut, ja lemmikkiundulaatista on jäljellä enää sulkia häkin pohjalla…
Suosittelemme rohkeille perheille ja ensi kertaa pelaaville
Omituisten rikosten sarja on vainonnut Tamperetta jo vuosia. Perheenäidit tuhrivat koulujen seiniä, hiihtäjät hiekoittavat ladut, poliitikot sabotoivat rautateitä. Eri tekijöistä huolimatta rikoksissa on jotain samanlaista. Nämä tavalliset ihmiset kertovat tehneensä rikkeensä täysin tietämättään.
Huhu kertoo, että Amurin noita on kaiken takana.
Suosittelemme elokuvafriikeille ja kokeneille pelaajille
Jo vuosien ajan C-rapun asukkaat ovat eläneet hämmennyksen vallassa.
Öiset itkut, huudot ja anelut herättävät kysymyksiä kaikissa.
Kukaan ei pysty paikallistamaan, mistä kaikki kuuluu.
On vaikea kertoa, onko ääni lapsen vai aikuisen.
Yhtä kaikki, alkavat itkut ja huudot tulla jo asukkaiden uniinkin.
Naapurusto on muuttunut kyräileväksi. Kaikki epäilevät kaikkia.
Ulkoapäin katsottuna jokaisen elämä on kunnossa.
Kaikki on hyvin.
Suosittelemme Kauhun ystäville (k18)
PAKOHUONEIDEN MAAILMAAN TEIDÄT JOHDATTAA...

Mysteerikko


Mysteerikko

Mysteerikko


Mysteerikko

Mysteerikko

Mysteerikko

Mysteerikko

Mysteerikko

Mysteerikko

Mysteerikko
PAKOHUONEIDEN HINNAT TAMPEREELLA
Maksu suoritetaan pelin jälkeen paikan päällä pankki- tai luottokortilla. Huomioithan, että emme hyväksy käteistä maksuvälineenä. Yritysten on mahdollista maksaa myös laskulla 6 euron laskutuslisällä. Hyväksymme maksuksi myös Mysteerille ostetut lahjakortit, Smartumin kulttuuri-, Edenredin virike- ja Tyky+ -setelit, ePassin Kulttuuripassin, sekä Eazybreakin mobiilipalvelun.
Yhteensä 80€
Yhteensä 99€
Yhteensä 124€
Yhteensä 130€
Maksu suoritetaan pelin jälkeen paikan päällä pankki- tai luottokortilla. Huomioithan, että emme hyväksy käteistä maksuvälineenä. Yritysten on mahdollista maksaa myös laskulla 6 euron laskutuslisällä. Hyväksymme maksuksi myös Mysteerin omat lahjakortit, Elämyslahjojen ja Gift4youn lahjakortit, Smartumin kulttuuri-, Edenredin virike- ja Tyky+ -setelit, ePassin Kulttuuripassin, sekä Eazybreakin mobiilipalvelun.
VARAA PAKOHUONE
huoneet ovat 2-5 pelaajalle ja mukana tulee olla 16 vuotta täyttänyt pelaaja
HUOM! Kesäaikaan suosittelemme C-RAPPUA max 3 hengen ryhmille
AMURIN NOITA
PUUVILLAMURHA
SIIRIN PIINA
JASKAN PUBI 1
JASKAN PUBI 2
C-Rappu (k18)
Jaskaa voi pelata kahdessa identtisessä huoneessa yhtä aikaa.
Jaskaa voi pelata kahdessa identtisessä huoneessa yhtä aikaa.
Jaskaa voi pelata kahdessa identtisessä huoneessa yhtä aikaa.
Jaskaa voi pelata kahdessa identtisessä huoneessa yhtä aikaa.
USEIN KYSYTYT KYSYMYKSET
Pakohuonepeli, room escape, mysteerihuone, pakohuone, escape room… Kaikki nimet tarkoittavat samaa asiaa. Pakohuoneille ei ollut aiemmin suomenkielistä nimeä, joten niitä nimitettiin escape roomeiksi maailman mallin mukaan. Nykyään pakohuone ja pakohuonepeli ovat yleisesti tunnettuja nimityksiä täällä Suomessa. Variaatioitakin tietenkin on, kuten kauhuhuone, paniikkihuone, pulmahuone, exit room…
Ei tarvitse, sinulla on kaikki tarvittava mukanasi pääsi sisällä. Jos kuitenkin käytät silmälaseja, kannattaa ne ottaa mukaan. Saat selkeät ohjeet paikan päällä ennen peliä. Pelissä ei kuntoilla tai sotketa, joten voit saapua pukeutuneena, miten vain haluat. Arvotavaroille meillä on omat säilytyslaatikot, joten nekin voit ottaa huoletta mukaan.
Mikäli kuitenkin haluat valmistautua peliin jotenkin, voit pitää mielesi kirkkaan ja lukea ensipelaajille tarkoitettuun blogipostauksemme.
Pelaajien on saavuttava pelipaikalle 15 minuuttia ennen pelin alkamista, jotta kerkeämme antamaan riittävän ohjeistuksen peliin. Itse pakohuoneessa tiimillänne on peliaikaa 60 minuuttia, mutta koko vierailulle aikaa kannattaa varata 1,5 tuntia. Pelin jälkeen aikaa on hyvä varata 5-10 minuuttia ryhmäkuvaukseen, maksamiseen, pelipalautteeseen, sekä heränneiden kysymyksien ja innostuksen läpikäyntiin.
Huoneissamme ei saa kuvata ilman erityistä lupaa, emmekä usko, että pelin tiimellyksessä haluaisitkaan. Pyrimme tällä käytännöllä pitämään huoneen yllätykset kaikille tuoreina ja jännittävinä kaikille tuleville pelaajille.
Maksu suoritetaan pelin jälkeen paikan päällä pankki- tai luottokortilla. Huomioithan, että emme hyväksy käteistä maksuvälineenä. Yritysten on mahdollista maksaa myös laskulla 6 euron laskutuslisällä. Hyväksymme maksuksi myös Mysteerille ostetut lahjakortit, Smartumin kulttuuri-, Edenredin virike- ja Tyky+ -setelit, ePassin Kulttuuripassin, sekä Eazybreakin mobiilipalvelun.
Vain yhden tiimin pelaajamäärän muutoksista ei tarvitse erikseen ilmoittaa, kunhan huoneen maksimipelaajamäärä ei ylity (2-5 hlö). Paikan päällä maksettaessa peli veloitetaan pelanneiden osallistujien mukaan. Jos taas varaamiesi huoneiden määrä muuttuu, ilmoitathan siitä meille viimeistä 2 vuorokautta etukäteen. Tämä pätee myös mittelöhuoneiden muuttamisessa yhdeksi pelihuoneeksi.
Mysteerin pakohuoneet ovat turvallisia ja pääset aina ulos huoneestasi halutessasi. Jokainen toimipisteemme on myös tarkastettu ja turvallisuusmääräysten mukainen. Vaikka pelinvetäjäsi olisi estynyt, pääset silti ulos huoneesta tarpeen tullen. Ulospääsyovi ei ole missään vaiheessa lukittuna.
Kyllä onnistuu! Mysteerin huoneista vain Wihtorin Wintti Jyväskylässä on sellainen huone, jossa vaaditaan suomenkielen taitoa. Muutoin kaikki materiaalit löytyvät aina suomeksi ja englanniksi. Myös alkuohjeistus ja vihjeiden anto onnistuu englanniksi.
Ikärajamme on 16 vuotta ja mukaan voi ottaa yleisen ikärajamme mukaisesti 12 vuotta täyttäneitä. Meillä on kuitenkin huoneita, joihin voi huoletta ottaa mukaan 10 vuotta täyttäneet rohkeat pelaajat. Ikärajoista kannattaa kuitenkin aina kysyä suosituksia ja tarkennuksia. Huomioittehan, että pelissä on oltava mukana vähintään 16-vuotta täyttänyt pelaaja. Voit myös lukea lisää täältä.
Pakohuone Tampere eli Tampereen escape room -pelit löytyvät Puutarhakadun ja Näsilinnakadun kulmauksesta, MusaCornerin yläpuolelta. Soitettuasi Näsilinnankatu 22 A summeria ja päästyäsi 3. kerrokseen, olet löytänyt Tampereen mielenkiintoisimmat mysteerihuoneet ja escape room -pelit. Voit hypätä suoraan Google Mapsin puolelle tästä.
Tampereen Mysteerin sisäänkäynti on katutasossa, ovelta löytyy pieni luiska. Hissillä pääsee suoraan oikeaan kerrokseen. Inva-WC:tä tiloistamme ei löydy. Pakohuoneistamme Puuvillamurha soveltuu pelattavaksi pyörätuolilla. Valaistus on Puuvillamurhassa ja Siirin Piinassa normaali ja muissa huoneissa hämärä.
Kysy ihmeessä tarkempia tietoja puhelimella (050 572 0100) tai sähköpostilla ([email protected]).
PAKOHUONE TAMPERE - YHTEISTYÖSSÄ

