Turvallisuus Mysteerin pakohuonepeleissä

Tammikuussa tapahtui jokaisen alamme parissa toimivan pahin painajainen: tulipalo pakohuonepelissä vaati viiden nuoren ihmisen hengen Puolassa. Tapaus aiheutti nopeasti huolen suomalaisissa viranomaisissa, jolloin Sisäministeriö määräsi kautta maan kaikkien pakopelitoimijoiden turvallisuuden tarkastettavaksi. Vaikka palo- ja turvallisuustarkastuksia oli jo toimintavuosiemme aikana tehty toimipisteisiimme, oli viranomaisten kanta yhteen asiaan Puolan tapauksen myötä muuttunut: jatkossa huoneiden ovia ei tulisi enää ollenkaan lukita, eikä aiemmin tarjoamme keino, jossa hätäavain on oven välittömässä läheisyydessä tarjolla, enää riittänyt.

Uudet palotarkastukset tehtiin kaikkialla Suomessa tammi-helmikuun vaihteessa, jolloin saimme tarvittavia muutosmääräyksiä toimintaamme. Lisäsimme hätäpoistumistiemerkkejä sinne, minne niitä oli tarpeen lisätä ja siirryimme uuteen malliin pelihuoneiden ovien sulkemisessa. Jatkossa Mysteerillä ovet ainoastaan suljetaan, ei lukita. Siirrymme tähän käytäntöön kevään aikana jokaisessa toimipisteissämme meille annetun siirtymäajan puitteissa.  

Uusia hätäpoistumistiemerkkejä toimipisteillä.

Kun tulee hädän hetki, ei mikään saa jäädä epäselväksi. Vaikka pakohuoneistamme oli aiemminkin mahdollista poistua aivan milloin vain halusi, on se nyt saamiemme uusien ohjeistuksien ansiosta entistäkin helpompaa. Huoneiden pelaaminen, ratkominen, tarinaan uppoituminen ja arjen unohtaminen toimivat jatkossakin samalla tavoin kuin ennenkin, mutta vain entistä turvallisemmin.

Jaa tämä kirjoitus...

Share on facebook
Share on google
Share on twitter
Share on linkedin

Tai lue lisää juttuja blogistamme!

pakohuoneet perheille
Blogi
Janne Parri

Pakohuoneet lapsille

Huoneemme suunnitellaan ensisijaisesti aikuisille pelaajille, jolloin mukana on usein lapsille soveltumattomia elementtejä. Tästä huolimatta meillä käy paljon perheitä ja heidän peleissään on omat hauskat vivahteensa.

Lue Lisää
pakohuoneet perheille
Blogi
Janne Parri

Pakohuoneet lapsille

Huoneemme suunnitellaan ensisijaisesti aikuisille pelaajille, jolloin mukana on usein lapsille soveltumattomia elementtejä. Tästä huolimatta meillä käy paljon perheitä ja heidän peleissään on omat hauskat vivahteensa.

Lue Lisää