SOFIAN MIELI PORI

Mitä hän näkee peileissä?

MIKÄ SOFIAA PELOTTAA?

Psykiatrisessa sairaalassa asuu tunnistamaton naispotilas. Porilaiseltä katolta löydetty pieni nainen oli liki kuoliaaksi kylmettynyt kylmänä pakkasyönä ja yritti hakea lämpöä ilmastointihormin eteen käpertymällä. Kasvoiltaan herkän näköinen, liki 60-vuotias rouva on mysteeri, sillä kukaan ei tunnista häntä eikä hän ketään. Oikean nimen puuttuessa hoitohenkilökunta nimesi naisen Sofiaksi.

Sofia on lähes katatonisessa tilassa, eikä hän osoita tunteita tai reagoi ulkopuoliseen maailmaan enää normaalisti. Kuljettamalla kädestä hän osaa siirtyä vaivalloisesti paikasta paikkaan ja vähän syödäkin. Hän on kuitenkin kuin kuori, joka on sulkenut sisäänsä ihmisen. Hoitolan psykiatrit ovat diagnosoineet hänen kärsivän pitkään jatkuneesta, hoitamattomasta skitsofreniasta, joka on nyt jonkin traumaattisen tapahtuman vuoksi vienyt hänen mielensä entistä kauemmas muista ihmisistä. Kontaktin saaminen Sofiaan on lähes mahdotonta, koska ihmiset ovat hänelle ilmaa. Puhua hän kuitenkin osaa. ”Tärkein on turvassa, tärkein on turvassa, tärkein on turvassa”, tuntuu olevan ainoa lause, jota hän kykenee enää toistamaan. Lauseen kuulee hänen huuliltaan monta kertaa päivässä, ja joka kerta samalla monotonisella, värittömällä rytmillä. Samalla hän keinuu paikallaan, kuin tuudittaen itseään turvalliseen syleilyyn.

Sofiasta on saatu eräs toinenkin reaktio esiin. Hoitajat huomasivat käytävillä potilaan kanssa liikkuessaan, että peilien näkeminen laukaisee Sofiassa erittäin voimakkaan pelkoreaktion. Hän alkaa tällöin aina itkeä ja huutaa kuin henkensä hädässä. Hän myös käpertyy kokoon, ihan kuin paeten näkemäänsä syvemmälle kuoreensa. Hoitajat eivät osaa edes arvailla, mitä kauhuja Sofia peileissä näkee itsensä lisäksi.

Sofian kasvoja on näytetty paikallisissa lehdissä pitkään, mutta näköhavaintoja hänen liikkeistään Porissa tuntuu olevan vähän. Viimein on kuitenkin kuultu jotain lupaavaa: Puuvillassa työskentelevä ihminen on nähnyt Sofian näköisen naisen kulkevan muutamia päiviä ennen potilaan löytymistä viereiseen asuntoon, mutta tuon jälkeen ilmoittaja ei ole naista nähnyt. Sofian taskusta löytyneelle avaimelle voisi siis viimeinkin olla sopiva ovi ja lukko. Voisiko asunnosta löytyä omaisista tietoa, jotta heihin voitaisiin ottaa yhteyttä? Entä miltä tärkein on turvassa ja mikä se on?

Sofian Mieli – Mikä siinä pelottaa?

Keille se sopii?

Sofian mieli toimii hyvänä pelinä kaveriporukoille ja erilaista pakopeliä etsiville.

Millainen se on?

Sofian mieli on jännitystä tihkuava peli, jossa kyvystä ajatella eri tavoin on hyötyä.

In English?

Yes, pelattavissa suomeksi tai englanniksi. Ilmoitathan etukäteen, jos haluat pelin englanniksi.

VARAA NYT

PORIN MUUT PELIT

JASKAN PUBI

Eilisilta oli älyttömän hauska pitkästä aikaa vanhan kaveriporukan kesken. Tutustuitte illan aikana mukavaan kaveriin nimeltään Jaska ja ilta huipentui jatkoihin hänen kotipubissaan. 

Taliskerin virratessa selvisi kuitenkin, että Jaska olikin astetta rajumpi kaveri. Illan lopuksi Jaska oli hävinnyt ja hänen pubinsa ovi oli lukittu. Jotain pahaa on tulossa… Pakenetteko ajoissa?

Suosittelemme polttariporukoille ja kokeneemmille pelaajille

PUUVILLAMURHA

Kirjava verho kietoutuu rakastavan hellästi sen alla makaavan ihmisen ylle, piirtäen hahmon kasvonpiirteet pintaansa. On omituisen rauhallista, ihan kuin joku olisi vasta lähtenyt huoneesta. Kangas ei enää kohoile, sillä sen alla ei hengitetä. 

Puuvillatehtailijan nuori puoliso on löytynyt kotoaan kuolleena.  On tapahtunut murha, kylmäverinen sellainen! Pystyttekö selvittämään syyllisen?

Suosittelemme tosielämän dekkarietsiville ja pariskunnille

OUTO HR. KANI

”Minä tiesin, minä tiesin,” herra Kani kajauttelee kolonsa syvyyksistä. Kohteliaisuudesta päätät huutaa ovenraosta: ”Mitä tiesitte, herra Kani?” Huoneen kolina ja paiskinta hiljenee hetkeksi, johon pian kuuluu pelokas vastaus: ”Aikaa.”

Huhhuh, onko kani seonnut viimein lopullisesti? Koko seuraavalla viikolla pitkäsäärtä ei näy missään. Hänen kolonsa ovi on kuitenkin raollaan kutsuvasti… 

Suosittelemme perheille, fantasian ystäville ja ensikertalaisille

Eilisilta oli älyttömän hauska pitkästä aikaa vanhan kaveriporukan kesken. Tutustuitte illan aikana mukavaan kaveriin nimeltään Jaska ja ilta huipentui jatkoihin hänen kotipubissaan. 

Taliskerin virratessa selvisi kuitenkin, että Jaska olikin astetta rajumpi kaveri. Illan lopuksi Jaska oli hävinnyt ja hänen pubinsa ovi oli lukittu. Jotain pahaa on tulossa… Pakenetteko ajoissa?

Kirjava verho kietoutuu rakastavan hellästi sen alla makaavan ihmisen ylle, piirtäen hahmon kasvonpiirteet pintaansa. On omituisen rauhallista, ihan kuin joku olisi vasta lähtenyt huoneesta. Kangas ei enää kohoile, sillä sen alla ei hengitetä. 

Puuvillatehtailijan nuori puoliso on löytynyt kotoaan kuolleena.  On tapahtunut murha, kylmäverinen sellainen! Pystyttekö selvittämään syyllisen?

”Minä tiesin, minä tiesin,” herra Kani kajauttelee kolonsa syvyyksistä. Kohteliaisuudesta päätät huutaa ovenraosta: ”Mitä tiesitte, herra Kani?” Huoneen kolina ja paiskinta hiljenee hetkeksi, johon pian kuuluu pelokas vastaus: ”Aikaa.”

Huhhuh, onko kani seonnut viimein lopullisesti? Koko seuraavalla viikolla pitkäsäärtä ei näy missään. Hänen kolonsa ovi on kuitenkin raollaan kutsuvasti… 

Päivitämme sähköposti järjestelmäämme.

Voi edelleen tilata uutiskirjeen, mutta joudut hyppäämään erilliselle sivulle. Pahoittelut tästä ylimääräisestä säädöstä. Valitse alta, minkä kaupungin uutiset haluat tilata. Klikkaa linkkiä ja täytä esiin tuleva kaavake. 

Mikä on pakohuone?

Pakohuonepelissä 2-5 hengen tiimillänne on tunti aikaa selvittää lukitun huoneen mysteeri. Yksi selvitetty tehtävä johtaa seuraaviin vihjeisiin, tehtäviin, avaimiin ja lukkoihin. Koko ketjun suoritettuanne ja mysteerin ratkaistuanne löytyy myös huoneen ulospääsy.

Säikyttelyä

Vaikka tarinamme ja huoneemme ovat jännittäviä, emme käytä niissä kauhua tai säikyttelyä. Mysteerillä voit huoletta keskittyä huoneen haasteiden ratkontaan pelkäämisen sijaan.

Ahtautta

Pakohuonepelejä ei ole tarkoitus pelata kuin sillit purkissa. Moni ahtaita paikkoja pelännyt henkilö on ylittänyt pelkonsa peleissämme ja tykännyt niistä erittäin paljon.

Päätöntä kilpailua

Huoneessa aika on vastustaja, eivät muut pelaajat. Onnistuminen ja hauskanpito ovat mahdollisia vaikka ette pääsisi ulos huoneesta ajoissa.

Escape room -pelissä tehtävänne on selviytyä monista haastavista, nokkeluutta ja älyä koittelevasta tehtävästä, jotka johtavat lopulta huoneen mysteerin selvittämiseen. Kuvan sanotaan kertovat paremmin kuin tuhat sanaa, joten anna oheisen videon kertoa kerralla enemmän pelien tarkoituksesta.

Kurkkaa tunnelmia videomuodossa

Kerää oikeat ihmiset

Sovi, ketkä kuuluvat 2-5 hengen joukkueeseesi. Kun varauskalenterista on löytynyt kaikille sopiva aika, voi se varata netissä tai puhelimitse.

Pelaa aikaa vastaan

Pelin aikana tarvitsette loogista päättelykykyä, luovuutta ja yhteistyötä ratkaistaksenne kaikki tehtävät. Peliänne seuraa henkilökohtainen pelinvetäjä eli mysteerikko.

Ratkaise Mysteeri!

Selvitättekö huoneesta tehtävät alle tunnissa? Pelin päätyttyä olette selvittäneet mysteerin ja pakenette huoneesta suurien tunteiden saattelemana!

Pakopelit sopivat monille erilaisille pelaajaryhmille, joista vain muutamia ovat ystäväporukat, pariskunnat, polttarit, syntymäpäiväporukat, eläkkeellejäämisjuhlat, perheet, luokkakokousryhmät ja tykyporukat. Voit lukea muutaman erilaisen ryhmän pelikokemuksista tästä blogipostauksessamme. Pakopeleissä ei vaadita fyysistä suorituskykyä, joten ne eivät sulje ketään pois. Päinvastoin, teemme nykypäivänä jopa liian vähän yhteisen päämäärän eteen meitä läheisten ihmisten kanssa. Pakopelit tarjoavat siihen hyvän tilaisuuden!