Olisiko sinusta Tampereen uudeksi mysteerikoksi?

Haluaisitko työskennellä joustavassa ja värikkäässä työpaikassa, jossa tarinat heräävät henkiin? Nyt sinulla on mahdollisuus tarttua haasteeseen ja tulla osaksi poikkeuksellista porukkaa!

Haemme Tampereen Mysteerille uutta osa-aikaista työntekijää. Mysteerikon eli pelinvetäjän tehtäviin kuuluvat mysteeripelien vetäminen, asiakaspalvelu sekä odotukset ylittävien kokemuksien tuottaminen. Mysteerikon suurin ja tärkein tehtävä on toimia tarinankertojan roolissa ja pelaajien opastajana valvomon puolella. Arvostamme hakijoissa erityisesti persoonallisuutta, esiintymistaitoja, empatiakykyjä sekä ihmisläheisyyttä. Mikäli olet myös kätevä käsistäsi, on sekin ehdoton plussa! Aikaisempaa työkokemusta pakohuonepelien saralta et välttämättä tarvitse, mutta toivomme, että pakohuonepelit ovat sinulle jollain tasolla tuttuja juttuja.

Työajat keskittyvät enimmäkseen iltoihin ja viikonloppuihin, mutta loppuvuotta kohden myös päivävuorojen määrä kasvaa. Työtunteja kertyy tilanteen ja toiveiden mukaan osa-aikaisessa työsuhteessa 5-20 tuntia viikossa ja työajat ovat sovittavissa joustavasti muiden työntekijöiden kanssa. Lisätietoja voit kysyä sähköpostitse ([email protected]).

Mikäli nämä sanat saivat sinut innostumaan, lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi ja ansioluettelosi PDF-muodossa osoitteeseen [email protected] Otsikoi viestisi ”Hakemus – Mysteerikko Tampere”. Täytämme paikan heti sopivan henkilön löydyttyä.

Jaa tämä kirjoitus...

Share on whatsapp
Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin

Tai lue lisää juttuja blogistamme!

Blogi
Viivi Keinanen

Kesätekemistä oman porukan kesken

Mitä tekemistä keksiä omalle porukalle, jos suuria väkijoukkoja haluaa vältellä? Suoratoistopalvelut on selattu läpi, ja jokainen uppoutuu omaan somekuplaansa sohvannurkkaan, kun festarireissut ja lomamatkat peruuntuvat. Näiden ideoiden toteuttaminen ei vaadi päiväkausien suunnittelua!

Lue Lisää
Blogi
Mysteeri

Olemme auki normaalisti

Hei rakas Mysteeriasiakkaamme! Olemme auki normaalisti. Olemme tehostaneet tilojen ja pintojen puhdistamista! Pyydämme asiakkaita kiinnittämään erityistä huomiota hygieniaan