[TÄYTETTY] Oletko sinä Tampereen tuleva mysteerikko?

Hae nyt Tampereen uudeksi mysteerikoksi!

Kiinnostaako sinua työskennellä joustavassa ja värikkäässä työpaikassa, jossa tarinat heräävät henkiin? Nyt on sinun mahdollisuutesi tarttua haasteeseen ja tulla osaksi poikkeuksellista tiimiä!

 

Haemme Tampereen Mysteerille uutta osa-aikaista työntekijää. Pelinvetäjän eli mysteerikon tehtäviin kuuluvat mysteeripelien vetäminen, asiakaspalvelu sekä odotukset ylittävien kokemuksien tuottaminen. Mysteerikon avaintehtävä on toimia tarinankertojan roolissa sekä pelaajien opastajana valvomon puolella. Arvostamme hakijoissa erityisesti rohkeutta, monitaitoisuutta, persoonallisuutta, esiintymistaitoja, empatiakykyjä sekä ihmisläheisyyttä.

 

Työajat keskittyvät enimmäkseen iltoihin ja viikonloppuihin, mutta loppuvuotta kohden myös päivävuorojen määrä kasvaa. Työtunteja kertyy tilanteen ja toiveiden mukaan osa-aikaisessa työsuhteessa 5-20 tuntia viikossa ja työajat ovat sovittavissa joustavasti muiden työntekijöiden kanssa. Lisätietoja voit kysyä sähköpostitse.

 

Lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi ja ansioluettelosi PDF-muodossa osoitteeseen juha@mysteeri.com. Otsikoi viestisi ”Hakemus – Mysteerikko Tampere”. Täytämme paikat heti sopivien henkilöiden löydyttyä.

 

KATSO LISÄÄ TARINASTAMME   Lue millaista on aloittaa työt mysteerillä

Jaa tämä kirjoitus...

Share on facebook
Share on google
Share on twitter
Share on linkedin

Tai lue lisää juttuja blogistamme!

pakohuoneet perheille
Blogi
Janne Parri

Pakohuoneet lapsille

Huoneemme suunnitellaan ensisijaisesti aikuisille pelaajille, jolloin mukana on usein lapsille soveltumattomia elementtejä. Tästä huolimatta meillä käy paljon perheitä ja heidän peleissään on omat hauskat vivahteensa.

Lue Lisää
pakohuoneet perheille
Blogi
Janne Parri

Pakohuoneet lapsille

Huoneemme suunnitellaan ensisijaisesti aikuisille pelaajille, jolloin mukana on usein lapsille soveltumattomia elementtejä. Tästä huolimatta meillä käy paljon perheitä ja heidän peleissään on omat hauskat vivahteensa.

Lue Lisää