Kuopion Urheilumuseo avautuu elokuussa

Uusi pakohuonepeli avautuu Kuopioon

Kuopio, pyyhi kyyneleesi, sillä Wihtorin Wintin jättämä kolo sydämissänne paikataan jo elokuussa uudella pakohuonepelillä! Mysteerin Tulliportinkatu avaa ovensa uudistuneena 12.8. ja esittelee samalla Kuopion Urheilumuseon mysteerin. Tule nauttimaan ystävien, veljen, vaimon tai vaikka pomon kanssa uudesta, hauskasta ja ennen kaikkea haastavasta mysteerihuoneesta! Ja muuten: urheilutietous ei ole vaadittua huoneen läpäisemiseksi. 😉

 

 

Tarvitsemme myös testiryhmiä uuteen huoneeseen, joten tarkkaile Mysteeri Kuopion Facebook-sivua. Julkaisemme tiedon testiryhmäskabasta lähiaikoina. Ennen sitä kuitenkin pala Kuopion Urheilumuseon tarinaa…
 Suomen Urheilumuseo on ehkä hauskin kokeilemasi room escape -peli

Urheilumuseo odottaa vieraita

”Nyt on jännää”, joku porukastanne toteaa hiipiessänne museon käytävillä. Alkuilta oli kulunut kaveriporukkanne kesken hekumoimassa Suomen uusinta MM-kultaa Kuopion keskustassa. Illan monien tapahtumien jälkeen huomasitte aamun tunteina löytäneenne joukkoihinne jännittävän tuttavuuden. Uusi paras kaverinne Valentin kehusteli työskentelevänsä Kuopion Urheilumuseossa vartijana. Höyrötettyänne hetken urheiluhistorian helmistä Valentin totesi vaivihtaa: ”Tiedättekös… Kansallisaarre on meillä nyt näytteillä. Ja minullahan on sattumoisin avain museoon!” Illan teemana ei aikasemminkaan ollut epäröinti, joten suostuitte välittömästi: aarretta on mentävä katsomaan vielä tänään!
 

Museon käytävillä on hiljaista ja salaperäistä. Tunnette selkäpiissänne, että aarre on jo lähellä. Valentin raottaa viimeistä ovea ennen aarretta… ja läimäisee oven perässänne lukkoon! Kauhuksenne huomaatte pokaalikorokkeen olevan tyhjä. Aamun sarastus on jo lähellä ja niin on Suomen MM-kermakin! Päävalmentaja ja kumppanit ovat saapumassa poliisisaattueen kera tunnin päästä noutamaan aarretta lehdistötilaisuuteen. Miksi Valentin huiputti teitä? Entä saatteko aarteen takaisin paikoilleen ajoissa?

Teillä on 60 minuuttia aikaa selvittää tienne ulos.

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Jaa tämä kirjoitus...

Share on whatsapp
Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin

Tai lue lisää juttuja blogistamme!

Blogi
Viivi Keinanen

Kesätekemistä oman porukan kesken

Mitä tekemistä keksiä omalle porukalle, jos suuria väkijoukkoja haluaa vältellä? Suoratoistopalvelut on selattu läpi, ja jokainen uppoutuu omaan somekuplaansa sohvannurkkaan, kun festarireissut ja lomamatkat peruuntuvat. Näiden ideoiden toteuttaminen ei vaadi päiväkausien suunnittelua!

Lue Lisää

Päivitämme sähköposti järjestelmäämme.

Voi edelleen tilata uutiskirjeen, mutta joudut hyppäämään erilliselle sivulle. Pahoittelut tästä ylimääräisestä säädöstä. Valitse alta, minkä kaupungin uutiset haluat tilata. Klikkaa linkkiä ja täytä esiin tuleva kaavake. 

Mikä on pakohuone?

Pakohuonepelissä 2-5 hengen tiimillänne on tunti aikaa selvittää lukitun huoneen mysteeri. Yksi selvitetty tehtävä johtaa seuraaviin vihjeisiin, tehtäviin, avaimiin ja lukkoihin. Koko ketjun suoritettuanne ja mysteerin ratkaistuanne löytyy myös huoneen ulospääsy.

Säikyttelyä

Vaikka tarinamme ja huoneemme ovat jännittäviä, emme käytä niissä kauhua tai säikyttelyä. Mysteerillä voit huoletta keskittyä huoneen haasteiden ratkontaan pelkäämisen sijaan.

Ahtautta

Pakohuonepelejä ei ole tarkoitus pelata kuin sillit purkissa. Moni ahtaita paikkoja pelännyt henkilö on ylittänyt pelkonsa peleissämme ja tykännyt niistä erittäin paljon.

Päätöntä kilpailua

Huoneessa aika on vastustaja, eivät muut pelaajat. Onnistuminen ja hauskanpito ovat mahdollisia vaikka ette pääsisi ulos huoneesta ajoissa.

Escape room -pelissä tehtävänne on selviytyä monista haastavista, nokkeluutta ja älyä koittelevasta tehtävästä, jotka johtavat lopulta huoneen mysteerin selvittämiseen. Kuvan sanotaan kertovat paremmin kuin tuhat sanaa, joten anna oheisen videon kertoa kerralla enemmän pelien tarkoituksesta.

Kurkkaa tunnelmia videomuodossa

Kerää oikeat ihmiset

Sovi, ketkä kuuluvat 2-5 hengen joukkueeseesi. Kun varauskalenterista on löytynyt kaikille sopiva aika, voi se varata netissä tai puhelimitse.

Pelaa aikaa vastaan

Pelin aikana tarvitsette loogista päättelykykyä, luovuutta ja yhteistyötä ratkaistaksenne kaikki tehtävät. Peliänne seuraa henkilökohtainen pelinvetäjä eli mysteerikko.

Ratkaise Mysteeri!

Selvitättekö huoneesta tehtävät alle tunnissa? Pelin päätyttyä olette selvittäneet mysteerin ja pakenette huoneesta suurien tunteiden saattelemana!

Pakopelit sopivat monille erilaisille pelaajaryhmille, joista vain muutamia ovat ystäväporukat, pariskunnat, polttarit, syntymäpäiväporukat, eläkkeellejäämisjuhlat, perheet, luokkakokousryhmät ja tykyporukat. Voit lukea muutaman erilaisen ryhmän pelikokemuksista tästä blogipostauksessamme. Pakopeleissä ei vaadita fyysistä suorituskykyä, joten ne eivät sulje ketään pois. Päinvastoin, teemme nykypäivänä jopa liian vähän yhteisen päämäärän eteen meitä läheisten ihmisten kanssa. Pakopelit tarjoavat siihen hyvän tilaisuuden!