Kesän Haaksirikkoiset – Osa 3/3

Löysit tiesi jatkotarinan viimeiseen osaan. Tarina huipentuu nyt!

Hiekkapölyisten katujen lomaan, betonin katveeseen, oli kauan sitten noussut kerrostalo, aivan tavallinen kerrostalo. Tai tavalliseksi me kaikki sen asukkaat sitä luulimme, vaan kuinka väärässä olimmekaan.

Aurinko nousi ensin varovasti maailmaa tunnustellen ja alkoi sitten lämmittää nurmikon aamukastetta. Jo niin pitkään olin odottanut.

Halusin heidän löytävän sen. Halusin heidän innostuvan siitä.

Halusin heidän pelkäävän sitä.

”M-mitä helskuttia tää nyt on!” Heino huudahti astellessaan porraskäytävää alas:

”Onks tää taas Meiju jotain sun tekeleistäs?”

”Öö, eei..” tyttö vastasi, sipaisi villisti hapsottavat hiuksensa korvan taakse ja tuijotti Heinon perheen kotioveen ilmestynyttä futuristista karttakuvaa.

”Ja mehän oltiin kolmestaan meillä yö tuolla ylhäällä. Ei sieltä kukaan kesken yötä mihinkään lähtenyt”, Aliisa lisäsi ja tökkäsi sormellaan hopeanharmaata foliokangasta:

”Tässä on tämmöisiä timanttiupotuksia ja …”

”No i-itse asiassa ne tuskin ovat a-aitoja timantteja, sillä a-aidot timantit …”

”Pliis Heino. Keskitytään nyt vaan tähän. Mitä sä Aliisa olit sanomassa?”

”Että nämä kultaiset ketjut muodostavat tähän meidän kaupungin tieverkoston. Tuo raksi tuolla on varmaan me nyt ja nämä ympyrät ovat paikkoja, joissa meidän pitää käydä.”

”M-minä en kyllä sinne saarelle teitä uudelleen souda.”

”Eikä meidän venettä voikaan nyt lainata, kun faija lähti sillä kalaan. Ehkä me ei vaan nyt mennä sinne. Käydään noissa muissa.”

Syvältä vatsamakkaroiden alta kumpuava hohotukseni tärisytti varjoisaa nurmipihaa. Käsittämättömät koukerot olivat muuttuneet nuorten silmissä kaupungin kartaksi. En minä mitään sellaista ajatellut ollut, kunhan olin halunnut hiukan viihdyttää heitä.

Kuljettaen mukanaan monimetristä taiteiluani nuoret päätyivät kaupungin keskustan puistoon tutkimaan kivien muodostamia jonoja ja niiden muodostamia salaperäisiä viestejä. He päätyivät satamaan kalastamaan laiturin alta hopeakylkisen siian ja pälyilivät ympärilleen kuin odottaen, milloin aarrekartan jättäjä paljastaisi itsensä. Vaikka en varsinaisesti ollut tarkoittanut jättää heille uutta tehtävää helteisessä kaupungissa suoritettavaksi, olin sellaisen heille tullut jättäneeksi. Minä en itseäni turhan aikaiseen paljastaisi. Minä olin varjostamisen mestari.

Minä olin piiloutumisen mestari.

Nuoret päätyivät naapurilähiön kirjastoon ja lainasivat kirjan sammakkoprinssistä. Sammakon puutteessa he päätyivät pussaamaan siikaansa, mutta se ei muuttunut prinssiksi, eikä miksikään muuksikaan kuninkaalliseksi. He nauroivat mahat kippurassa jokirannassa ja ensimmäistä kertaa liki puoleen vuosisataan minä tunsin itseni todella yksinäiseksi.

Kolmesta oli tullut yksi. Yksi hikinen, pölyinen ja naurava ystävysjoukko. Minä olin liki menettänyt toiveeni siitä, että pääsisin vielä joskus osaksi nuorten touhuja. Halusin yrittää kuitenkin vielä kerran ja hain talonyhtiön kylmäkellarista yleisavaimella vattumehua ja pakastepullapitkon. Kirsikoita napsin kulhoon valmiiksi pihan yhteisestä puusta.

Lopulta nuorisokolmikon polku johti takaisin lähtöpisteeseensä tunkkaiseen betoniviidakkoon.

Minä hyräilin:

”Sun vuokses outoja vielä teen ja haasteet muut mitätöin.”

Meiju tuijotti minua loputtoman kyllästynyt virne kasvoillaan. Minä yritin vielä kerran:

”Ja töin tuskin töihin edes meen…”

Heino yskäisi merkitsevästi. Minä kerroin, että kyseessä oli Freemanin hitti Kaksi lensi yli käenpesän ja latasin ilmoille muutaman muunkin huonon vitsin. Lopulta tunnelma alkoi rentoutua. Radio pauhasi:

”Oltiin itsenäisii, oltiin toisissa kii..” ja lopulta istuimme pihakeinussa ja puhelimme niitä näitä. Kolme nuorta, joilla oli elämä vielä edessä, sekä yksi jo ehtoopuolelle ehtinyt talonmies.

Yksi kysymys minulla kuitenkin vielä oli jäljellä.

”Nyt on kyllä ihan pakko kysyä, että mitä ainetta te olette tuohon talon päätyyn oikein suihkuttaneet? Ei kuulkaa nimittäin lähde millään minun suihkeella pois?” kysyin ja oletin jo vastauksen. Aine olisi jotain ihan tavallista, minun pesuvälineissä vaan olisi päivittämisen varaa ja runsaasti olisikin.

”Ei me mitään sinne maalattu”, Aliisa sanoi ja vilkaisi kavereitaan epäuskoisena:

”Se vaan ilmestyi siihen.”

”Mutta ei mikään voi vain ilmestyä tyhjästä”, minä sanoin ja tuijotin nuoria vastausta vaatien. Vaikka leikkiminen ja pelleily kivaa ovatkin, johonkin on vedettävä raja. Minun taloani ei rettelöivä nuoriso tule noin vain sotkemaan. ”Varokaa reunan takana vaanivaa pimeyttä”, mitä se edes muka on tarkoittavinaan.

”Oikeasti se vaan ilmestyi siihen. En minä sitä ole tehnyt”, Meiju totesi ja pukkasi Heinoa kylkeen. Poika oli jälleen kalpea kuin lakana.

”Mm-e kaikki nähtiin se. Me vaan seistiin si-siinä ja sitä keltaista maalia alkoi suihkuta seinään, tai seinästä. Ihan niin kuin siinä olisi ollut näkymätön tyyppi sitä suihkuttamassa.”

Me katselimme toisiamme hiljaisuuden vallitessa. Graffitista ei tuon jälkeen puhuttu enää sanaakaan, mutta selkeästi se jäi kummittelemaan meistä jokaisen uniin. Ehkä tapaus saisi selityksen joskus tulevaisuudessa, ehkä ei. Nyt oli kuitenkin vielä kesää edessä, unohtumattominta kesää.

Suljin silmäni ja toivoin. Lämpimiä kesäsäitä. Raikasta aamukastetta. Kauniita auringonlaskuja.

Toivoin lisää salaisuuksia.

Jaa tämä kirjoitus...

Share on whatsapp
Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin

Tai lue lisää juttuja blogistamme!

Blogi
Viivi Keinanen

Kesätekemistä oman porukan kesken

Mitä tekemistä keksiä omalle porukalle, jos suuria väkijoukkoja haluaa vältellä? Suoratoistopalvelut on selattu läpi, ja jokainen uppoutuu omaan somekuplaansa sohvannurkkaan, kun festarireissut ja lomamatkat peruuntuvat. Näiden ideoiden toteuttaminen ei vaadi päiväkausien suunnittelua!

Lue Lisää

Päivitämme sähköposti järjestelmäämme.

Voi edelleen tilata uutiskirjeen, mutta joudut hyppäämään erilliselle sivulle. Pahoittelut tästä ylimääräisestä säädöstä. Valitse alta, minkä kaupungin uutiset haluat tilata. Klikkaa linkkiä ja täytä esiin tuleva kaavake. 

Mikä on pakohuone?

Pakohuonepelissä 2-5 hengen tiimillänne on tunti aikaa selvittää lukitun huoneen mysteeri. Yksi selvitetty tehtävä johtaa seuraaviin vihjeisiin, tehtäviin, avaimiin ja lukkoihin. Koko ketjun suoritettuanne ja mysteerin ratkaistuanne löytyy myös huoneen ulospääsy.

Säikyttelyä

Vaikka tarinamme ja huoneemme ovat jännittäviä, emme käytä niissä kauhua tai säikyttelyä. Mysteerillä voit huoletta keskittyä huoneen haasteiden ratkontaan pelkäämisen sijaan.

Ahtautta

Pakohuonepelejä ei ole tarkoitus pelata kuin sillit purkissa. Moni ahtaita paikkoja pelännyt henkilö on ylittänyt pelkonsa peleissämme ja tykännyt niistä erittäin paljon.

Päätöntä kilpailua

Huoneessa aika on vastustaja, eivät muut pelaajat. Onnistuminen ja hauskanpito ovat mahdollisia vaikka ette pääsisi ulos huoneesta ajoissa.

Escape room -pelissä tehtävänne on selviytyä monista haastavista, nokkeluutta ja älyä koittelevasta tehtävästä, jotka johtavat lopulta huoneen mysteerin selvittämiseen. Kuvan sanotaan kertovat paremmin kuin tuhat sanaa, joten anna oheisen videon kertoa kerralla enemmän pelien tarkoituksesta.

Kurkkaa tunnelmia videomuodossa

Kerää oikeat ihmiset

Sovi, ketkä kuuluvat 2-5 hengen joukkueeseesi. Kun varauskalenterista on löytynyt kaikille sopiva aika, voi se varata netissä tai puhelimitse.

Pelaa aikaa vastaan

Pelin aikana tarvitsette loogista päättelykykyä, luovuutta ja yhteistyötä ratkaistaksenne kaikki tehtävät. Peliänne seuraa henkilökohtainen pelinvetäjä eli mysteerikko.

Ratkaise Mysteeri!

Selvitättekö huoneesta tehtävät alle tunnissa? Pelin päätyttyä olette selvittäneet mysteerin ja pakenette huoneesta suurien tunteiden saattelemana!

Pakopelit sopivat monille erilaisille pelaajaryhmille, joista vain muutamia ovat ystäväporukat, pariskunnat, polttarit, syntymäpäiväporukat, eläkkeellejäämisjuhlat, perheet, luokkakokousryhmät ja tykyporukat. Voit lukea muutaman erilaisen ryhmän pelikokemuksista tästä blogipostauksessamme. Pakopeleissä ei vaadita fyysistä suorituskykyä, joten ne eivät sulje ketään pois. Päinvastoin, teemme nykypäivänä jopa liian vähän yhteisen päämäärän eteen meitä läheisten ihmisten kanssa. Pakopelit tarjoavat siihen hyvän tilaisuuden!