Kesän Haaksirikkoiset – Osa 1/3

Tämä ei ole mikään perinteinen blogikirjoitus, vaan kolmiosaisen tarinan ensimmäinen osa. Tarina huipentuu kahden viikon päästä julkaistavaan viimeiseen osaan, joka tuo tarinan jännittävään päätökseensä. 

 


 

 

Kulahtaneeseen farkkupusakkaan sonnustautunut lyhyt hahmo maleksii odottavasti puiden lomassa. Pysähtyy. Katsoo tarkkaavaisesti ympärilleen ja katoaa yläilmoihin metsän varjoihin.
Seuraavana päivänä ei tapahdu mitään.
Eikä sitä seuraavana.

Mutta kolmantena.

 

 

”Tuolla puussa on pullo!” Aliisa sanoi ja osoitti ylleen heleän vihreänä kaartuvan haavan oksistoon. Heino tihrusti ja tihrusti paksujen silmälasiensa takaa, mutta ei vaikuttanut huomaavan mitään. Meiju sen sijaan ei viitsinyt edes katsoa, vaan makasi viltilllä vatsallaan silmät kiinni.

”Eiku kattokaa nyt, tuolla ylhäällä”, Aliisa hoki ja tuijotti havisevaan puuhun. Heino huomasi sen lopulta: puiston ainoan puun oksanhaaraan, suunnilleen kahdeksan metrin korkeuteen oli kiilattu kiinni noin puolen litran kokoinen rommipullo. Hän laski opiskelupaperit sylistään maahan ja heilautti itsensä ketterästi ensimmäiselle oksalle.

”Meinaatko sä hakea sen?” Aliisa kysyi ja tuijotti kaveriaan silmät pyöreinä.

”Tottakai”, Heino vastasi ja jatkoi kiipeämistään. Hän kipusi jykevää runkoa ylös ja kurotteli pullon käsiinsä. Aliisa seurasi operaatiota alhaalta jännittyneenä, mutta Meijua ei vieläkään tuntunut tilanne liiemmin kiinnostavan. Aiemmin niin iloinen ja aktiivinen tyttö oli lukioon siirryttyään muuttunut etäisemmäksi ja alkanut esittää, että seikkailut oli luotu pikkulapsille eikä hänen kaltaiselleen tulevalle aikuiselle.

 

 

Jos puuta ylöspäin kiipeäminen oli haastavaa, alas kapuamiselle ei ole olemassa sitä kuvaavaa adjektiivia. Heinon tennarit lipsuivat kasteisilla oksilla ikävästi ja pullon kuljettaminen oli hankalaa. Jo ylhäältä poika oli huutanut tehneensä vuosisadan löydön, mutta korrektisti hän toi lasiesineen ensin alas koko kolmikon tutkittavaksi. Pullo oli kärsinyt, mutta naarmuista huolimatta sisältä saattoi erottaa rullatun, reunoistaan käpristyneen paperinpalan.

Liitän tähän alle kirjeen sana sanalta juuri sellaisena, millainen se löydettäessä oli.

 

           Mysteeri jatkotarina kirje

 

 

Kukin tuijotti vuorollaan paperia ja vieressä seisovia kavereita. Oliko tämä uhkaus, oliko tämä leikkiä, oliko tämä totta? Heino oli se, joka sai suunsa auki ensimmäisenä.

”Mm-ua v-vähän pelottaa tämmönen.”

”No et oo kyl ainoo.  Pitääkö meidän tehdä jotain?” Aliisa kuiskasi.

”K-yllä v-varmaan. Mm-ut mua v-vähän pelottaa tämmönen kaiksesta hh-uolimatta.”

”Ja miksi ihmeessä juuri me? Eihän me yleensäkään enää nykyään touhuta mitään yhdessä ja nyt, nyt me ollaan vaan jumissa täällä kaupungissa tekemässä kevään viimeisiä rästiinjääneitä koulujuttuja, kun eräät keskittyivät johonkin ihan muuhun kuin tähän, silloin kun meidän tämä piti tehdä”, Aliisa katsoo merkitsevästi ympärilleen.

”M-matikkakisat ovat kyllä i-ihan hyvä syy olla pois historiantunneilta.”

”Hei mennyt on mennyttä, mutta eihän Tällaista oikeasti tapahdu”, Meiju sanoi, ravisti käpristynyttä paperia kädessään ja jatkoi kuiskaten.

”Ihan kuin me olisimme päätyneet sisään seikkailukirjaan”. Aina yhtä realistinen Aliisa huomautti, että eihän sellaista oikeasti voi tapahtua, mutta asiaa ei käynyt kiistäminen; helteinen kesä betonilähiössä lapsuudenystävien kanssa oli juuri saanut jännittävän käänteen. Käänteen, joka lopulta saattaisi heidät osaksi erikoista tapahtumaketjua, mutta tarinan tässä vaiheessa he eivät vielä olleet likimainkaan tietoisia siitä, mitä tuleman pitäisi. Minä puolestani olin sattumalta nähnyt farkkupusakkaisen hahmon kiipeävän. Ja seurannut, mihin kaikki johtaisi.

 

 

Saari oli pieni ja kivikkorantainen. Vain muutama käkkyrään kasvanut koivu väritti alati lähestyvän maapläntin rantaviivaa. Samea vesi nousi ylös lasikuituista kokkaa ja laski pyörteinä veneen kylkiä alas Heinon soutaessa. Meiju oli vedonnut meikkeihinsä ja valittanut, että hänen huolella valmisteltu saparokampauksensa kärsisi moisesta fyysisestä toimesta. Kulkupeli oli kuitenkin heidän perheeltä lainattu, muilla kun ei vuosikymmenen alun laman vuoksi ollut varaa moiseen hienouteen. Aliisa istui vaalean veneen perätuhdolla ja tähysti kohti määränpäätä. Pilvettömältä taivaalta porottanut aurinko rasitti silmiä, mutta määränpää lähestyi vähitellen, se ei ollut tyynellä selällä soutaessa mikään yllätys.

 

 

Viimein vene karahti pohjaan ja hiestä märkä Heino huokaisi helpotuksesta.  Juuri ajoissa, juuri oikeassa paikassa. Viisisataa askelta oli kohtalaisen ripeästi mitattu ja taivallus päättyi multaisen kummun luo. Lapio ei tietenkään ollut matkaan tarttunut ja miksi olisikaan, sillä eihän heillä ollut aavistustakaan, mikä heitä perillä odotti. Aliisa kävi noukkimassa rannasta ajopuunkappaleen, jonka avulla kaivaminen sujui sukkelasti.

”E-ei oo todellista, tää o-on oikeesti i-ihan niin kuin elokuvissa”, Heino henkäisi. Kolmikko kaivoi kookkaan arkun esiin hiekan alta joutuisasti adrenaliiniryöpyn saattelemana. Arkku oli selvästi arkku, vaikkakaan ei kovin kummoinen sellainen. Seinämissä ei ollut kaiverruksia ja koristuksia, mutta kiiltäväpintaisuudessaan se oli silti vaikuttava ilmestys.

 

 

”Mitäs nyt?” Aliisa kysyi ja tuijotti ruosteisia lukkoheloja, jotka olivat tiiviisti kiinni toisissaan suurella kuluneella lukolla.

”Avataan se”, totesi Meiju ja nosti viimeisteltyjä kulmiaan kummastuneisuuden merkiksi.

”S-se on lukossa, tyhmä”, Heino huokaisi ja pyöräytti silmiään. Kaikkeen hänkin oli joutunut luokkansa tyttöjen kanssa. Löydettyään sopivanoloisen kiven Heino alkoi nakuttaa sillä lukkoheloja ja vähitellen kuluneet naulat antoivat periksi. Pienen nitkuttelun jälkeen helat sai irrotettua arkusta ja kookas lukitsemisväline muuttui hetkessä täysin hyödyttömäksi tehtävässään.

Juuri ennen kuin Heino ehti läväyttää arkun kannen auki, Meiju työnsi kätensä väliin ja piteli kantta kiinni. ”Oletteko te aivan varmoja, että me halutaan tehdä tämä?” hän kysyi.

”Siellä voi olla oikeasti ihan mitä tahansa: kulta-aarre, myrkkykaasua, kasa kahisevaa tai vaikka ydinpommi.” Seurasi vaitonaista, mutta intensiivistä nyökyttelyä. Totisena ja jännityksestä kalpeana he raottivat arkun kantta.

”T-t-toihan olen m-mminä.”

Jaa tämä kirjoitus...

Share on whatsapp
Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin

Tai lue lisää juttuja blogistamme!

Blogi
Viivi Keinanen

Kesätekemistä oman porukan kesken

Mitä tekemistä keksiä omalle porukalle, jos suuria väkijoukkoja haluaa vältellä? Suoratoistopalvelut on selattu läpi, ja jokainen uppoutuu omaan somekuplaansa sohvannurkkaan, kun festarireissut ja lomamatkat peruuntuvat. Näiden ideoiden toteuttaminen ei vaadi päiväkausien suunnittelua!

Lue Lisää

Päivitämme sähköposti järjestelmäämme.

Voi edelleen tilata uutiskirjeen, mutta joudut hyppäämään erilliselle sivulle. Pahoittelut tästä ylimääräisestä säädöstä. Valitse alta, minkä kaupungin uutiset haluat tilata. Klikkaa linkkiä ja täytä esiin tuleva kaavake. 

Mikä on pakohuone?

Pakohuonepelissä 2-5 hengen tiimillänne on tunti aikaa selvittää lukitun huoneen mysteeri. Yksi selvitetty tehtävä johtaa seuraaviin vihjeisiin, tehtäviin, avaimiin ja lukkoihin. Koko ketjun suoritettuanne ja mysteerin ratkaistuanne löytyy myös huoneen ulospääsy.

Säikyttelyä

Vaikka tarinamme ja huoneemme ovat jännittäviä, emme käytä niissä kauhua tai säikyttelyä. Mysteerillä voit huoletta keskittyä huoneen haasteiden ratkontaan pelkäämisen sijaan.

Ahtautta

Pakohuonepelejä ei ole tarkoitus pelata kuin sillit purkissa. Moni ahtaita paikkoja pelännyt henkilö on ylittänyt pelkonsa peleissämme ja tykännyt niistä erittäin paljon.

Päätöntä kilpailua

Huoneessa aika on vastustaja, eivät muut pelaajat. Onnistuminen ja hauskanpito ovat mahdollisia vaikka ette pääsisi ulos huoneesta ajoissa.

Escape room -pelissä tehtävänne on selviytyä monista haastavista, nokkeluutta ja älyä koittelevasta tehtävästä, jotka johtavat lopulta huoneen mysteerin selvittämiseen. Kuvan sanotaan kertovat paremmin kuin tuhat sanaa, joten anna oheisen videon kertoa kerralla enemmän pelien tarkoituksesta.

Kurkkaa tunnelmia videomuodossa

Kerää oikeat ihmiset

Sovi, ketkä kuuluvat 2-5 hengen joukkueeseesi. Kun varauskalenterista on löytynyt kaikille sopiva aika, voi se varata netissä tai puhelimitse.

Pelaa aikaa vastaan

Pelin aikana tarvitsette loogista päättelykykyä, luovuutta ja yhteistyötä ratkaistaksenne kaikki tehtävät. Peliänne seuraa henkilökohtainen pelinvetäjä eli mysteerikko.

Ratkaise Mysteeri!

Selvitättekö huoneesta tehtävät alle tunnissa? Pelin päätyttyä olette selvittäneet mysteerin ja pakenette huoneesta suurien tunteiden saattelemana!

Pakopelit sopivat monille erilaisille pelaajaryhmille, joista vain muutamia ovat ystäväporukat, pariskunnat, polttarit, syntymäpäiväporukat, eläkkeellejäämisjuhlat, perheet, luokkakokousryhmät ja tykyporukat. Voit lukea muutaman erilaisen ryhmän pelikokemuksista tästä blogipostauksessamme. Pakopeleissä ei vaadita fyysistä suorituskykyä, joten ne eivät sulje ketään pois. Päinvastoin, teemme nykypäivänä jopa liian vähän yhteisen päämäärän eteen meitä läheisten ihmisten kanssa. Pakopelit tarjoavat siihen hyvän tilaisuuden!